Hyvännäköisiä ja korkeajalkaisia – palkintoporot on valikoitu syksyn erotuksissa

Maailmancupin palkintoporoiksi ei kelpaa mikä tahansa sarvipää. Ounaskievarin porotilan yrittäjä Johanna Hietanen valitsee sopivat yksilöt syksyn erotuksista. Tänä vuonna podiumille pääsevät paistattelemaan työnimillä Ville ja Valle kulkevat nuoret poroherrat.

Jos pää­si­si käy­mään niin har­mil­li­ses­ti, et­tä Kor­va­tun­tu­ril­la jou­lu­pu­kin po­rot jäi­si­vät sai­raus­lo­mal­le juu­ri se­son­gin kyn­nyk­sel­lä, saat­tai­si­pa puk­ki kään­tää kat­seen­sa Ou­nas­kie­va­rin po­ro­jen suun­taan – täs­sä to­kas­sa on mei­naan sen ver­ran run­saas­ti täh­ti­pö­lyä, et­tä sil­lä jos jol­lain len­täi­si maa­pal­lon ym­pä­ri.

Ni­mien kans­sa pu­kil­la kyl­lä pii­sai­si ope­tel­ta­vaa: Valk­ko, Ai­lu ja Pyry sai­si­vat kor­vaa­jik­seen Mr Grun, Tren­kin ja Gro­gun. Tilk­ku, Tur­po ja Ki­pi­nä puo­les­taan vaih­tui­si­vat Mr Snow’hun, Sve­niin ja Bo­rik­seen. Pet­te­rin ti­lal­le keu­lan kär­keen voi­tai­siin nos­taa nai­se­ner­gi­aa eli Su­zan­ne, jou­kon ai­noa vaa­mi.

– Pet­ra Vlhova on ni­men­nyt omat pal­kin­to­po­ron­sa per­heen­jä­sen­ten­sä mu­kaan, ja Su­zan­ne on hä­nen äi­tin­sä nimi. Kaik­ki muut pal­kin­to­po­rot ovat ol­leet hir­vai­ta, mut­ta tä­män koh­dal­la teh­tiin vii­me vuon­na poik­keus, Ou­nas­kie­va­rin po­ro­ti­lan yrit­tä­jä Jo­han­na Hie­ta­nen nau­raa.

Po­rot, joi­ta olen tul­lut Ou­nas­kie­va­riin ihas­te­le­maan, ovat maa­il­man­laa­juis­ta me­di­a­jul­ki­suut­ta naut­ti­via Le­vin maa­il­man­cu­pin pal­kin­to­po­ro­ja. En­sim­mäi­set pal­kin­to­po­rot luo­vu­tet­tiin vuon­na 2013 Mi­ka­e­la Shif­f­ri­nil­le ja Mar­cel Hirsc­he­ril­le. Vuo­sien saa­tos­sa pal­kin­nok­si on pää­ty­nyt jo 20 po­roa, jois­ta Shif­f­rin on na­pan­nut seit­se­män.

– Jos­kus joku ai­na ky­syy, et­tä no lai­tat­te­ko te ne po­rot pa­ket­tiin ja lä­he­tät­te pe­räs­sä, Hie­ta­nen nau­raa.

– Em­me pa­ke­toi – em­me elä­vä­nä em­me­kä kuol­lei­na, Jo­han­nan työn­te­ki­jä Jen­na Uu­si­kar­ta­no täy­den­tää.

Ideasta toteutukseen

Vlho­van ta­voin Shif­f­rin on ni­men­nyt osan voit­to­po­rois­taan hä­nel­le mer­ki­tyk­sel­lis­ten hen­ki­löi­den mu­kaan. Po­ro­tok­kaan kuu­luu esi­mer­kik­si Lo­rax, joka on saa­nut ni­men­sä Shif­f­ri­nin edes­men­neen isän mu­kaan. In­ge­mar puo­les­taan on Shif­f­ri­nin kun­ni­a­no­soi­tus ruot­sa­lai­sel­le alp­pi­hiih­tä­jä In­ge­mar Sten­mar­kil­le, jon­ka Shif­f­rin ohit­ti voit­to­jen mää­räs­sä vuon­na 2019.

– Groku on mus­ta poro, ja sen nimi on tul­lut las­te­noh­jel­man hah­mol­ta, Uu­si­kar­ta­no ker­too

– Mi­ka­e­lan po­rois­ta tääl­lä ai­das­sa on nyt Mr Gru ja Grogu. Ero­tuk­set ovat ve­ny­neet vä­hän ta­val­lis­ta pi­dem­mäk­si ja osa po­rois­ta on vie­lä met­säs­sä. Mar­cel Hirsc­he­rin Lek­sa-poro ja Tan­ja Pou­ti­ai­sen ni­mik­ko­po­ro Samp­pa tu­li­vat juu­ri lau­an­tai­na ero­tuk­ses­ta, Jo­han­na esit­te­lee.

Mikaela Shiffrinin Mr Gru ruokailemassa. Mikaelalla on yheteensä seitsemän palkintoporoa: Mr Grun lisäksi Rudolf, Sven, Ingemar, Sunny, Lorax ja Grogu.

Po­ro­pal­kin­to­jen syn­ty juon­taa juu­ren­sa vuo­teen 2013, jol­loin kil­pai­lun yh­teis­työ­kump­pa­nuuk­sis­ta vas­tan­nut Mik­ko Luuk­kaa sat­tui sa­mal­le len­nol­le Mic­ha­el Lan­gin kans­sa. Hän on alp­pi­hiih­don maa­il­man­cu­pin pe­rus­ta­ja Jean-Jac­qu­es ”Ser­ge” Lan­gin poi­ka. Len­nol­la her­rat oli­vat kek­si­neet, et­tä ra­ha­pal­kin­non li­säk­si oli­si hie­noa an­taa voit­ta­jal­le elä­vä poro. Le­vin maa­il­man­cu­pin pää­sih­tee­ri­nä toi­mi­nut Mik­ko Saa­ri­nen sai kuul­la ide­as­ta len­non las­keu­dut­tua, jon­ka jäl­keen asi­aa läh­det­tiin vie­mään Kan­sain­vä­li­ses­sä hiih­to­lii­tos­sa eteen­päin. Kun lupa lii­tos­ta hel­ti­si, soit­ti Saa­ri­nen Ou­nas­kie­va­riin Hie­ta­sel­le ja tie­dus­te­li po­roa pal­kin­nok­si.

– Me­hän olim­me heti mu­ka­na ja in­nos­tuim­me aja­tuk­ses­ta. Voit­ta­jat ovat ta­val­laan kum­me­ja po­roil­le. He saa­vat it­se ni­me­tä omat voit­to­po­ron­sa ja käy­dä tääl­lä nii­tä ter­veh­ti­mäs­sä. Tä­mä­hän on tie­ten­kin mah­dot­to­man suur­ta mai­nos­ta meil­le. Mis­sään muu­al­la maa­il­mas­sa ei ole vas­taa­vaa, Hie­ta­nen iloit­see.

Petra Vlhova voitti vuonna 2017. Kuvassa vasemmassa reunassa Ounaskievarin yrittäjän Johanna Hietasen sisko Kristiina ja oikeassa reunassa Johannan työntekijä Jenna palkintoporo Igorin kanssa. Kuva: Nisse Schmidt/LWC

Tavallista elämää

Vaik­ka pal­kin­to­po­roil­la on mer­kit­tä­vä roo­li maa­il­man­cup-kar­ke­lois­sa ja jopa julk­ki­sa­se­ma, nii­den ar­ki on ai­van sa­man­lais­ta kuin kel­lä ta­han­sa muul­la Ou­nas­kie­va­rin po­rol­la. Sa­mois­ta kau­ka­lois­ta pop­si­taan re­hua ja rin­ta rin­nan teh­dään töi­tä reen edes­sä.

– Ne elä­vät mui­den po­ro­jen se­as­sa tyy­ty­väi­si­nä. Ja tal­vi­kau­den jäl­keen kaik­ki po­rot, myös pal­kin­to­po­rot, pääs­te­tään va­paik­si met­sään, Hie­ta­nen ker­too.

Va­li­tet­ta­vas­ti kaik­ki po­rot ei­vät ai­na tule ta­kai­sin. Joi­tain jää au­to­jen al­le, ja jon­kun koh­ta­lok­si koi­tu­vat pe­to­e­läi­met – se on po­ro­ta­lou­des­sa asia, jol­le ei mi­tään mah­da.

– Hy­vien po­ro­jen me­ne­tyk­siä sat­tuu ai­na sil­loin täl­löin. Kor­vauk­sen saa, mut­ta kun on mon­ta vuot­ta opet­ta­nut po­roa, ei sitä kor­vaa mi­kään, Hie­ta­nen har­mit­te­lee.

Pal­kin­to­po­roil­la on kui­ten­kin ol­lut suo­je­lus­ta mat­kas­saan – ne ovat kaik­ki ai­na pa­lan­neet tal­vek­si ko­tiin. Van­him­mat pal­kin­to­po­rot ovat Shif­f­ri­nin Ru­dolf ja Mar­cel Hircs­he­rin Fer­di­nand. Mitä näil­le ka­ve­reil­le kuu­luu?

– Ru­dolf ja Fer­di­nand al­ka­vat ol­la jo ai­ka van­ho­ja her­ro­ja, yli kym­me­nen vuot­ta, mut­ta voi­vat vie­lä ai­van hy­vin. Po­ron kes­ki-ikä on sel­lai­set 13–15 vuot­ta, Hie­ta­nen ker­too.

Po­roil­la on ruo­ka­het­ki ja ai­tauk­ses­sa pii­ri pie­ni pyö­rii: yk­si hää­tää toi­sen, ja hää­det­ty hä­tis­tää taas seu­raa­van. Sar­vi­a­kin saa­te­taan pie­nes­ti ka­lau­tel­la.

– Ne vä­hän ko­kei­le­vat ai­das­sa, kuka on kin­gi, et­tä py­syy jär­jes­tys sel­vil­lä, Hie­ta­nen sa­noo.

Ko­pa­roi­den ni­ve­lis­tä kuu­luu ta­sai­nen hil­jai­nen nap­su­na.

– Kun on pi­me­ää ja pak­kas­ta, po­rot vies­ti­vät toi­sil­leen tuol­la nap­su­nal­la. Kun on kaik­ki hy­vin, nap­su­mi­nen on hil­jais­ta ja rau­hal­lis­ta, kun tu­lee hätä ja yk­si läh­tee juok­se­maan, nap­sun­ta kiih­tyy ja muut re­a­goi­vat, Uu­si­kar­ta­no jut­te­lee.

Jokaisella porolla on omat persoonalliset sarvensa. Ounaskievarin pihapiirissä irtosarvista on tehty taidetta.

Tii­rai­len ym­pä­ril­le­ni, en­kä enää muis­ta, mikä po­rois­ta oli mi­kin. Mi­ten nämä oi­kein erot­taa toi­sis­taan?

– Sar­vis­ta ja vä­ri­tyk­ses­tä. On niil­lä pään muo­to­kin kai­kil­la oman­lai­sen­sa, Uu­si­kar­ta­no tuu­mai­lee.

– Jo­kai­sel­la po­rol­la on eri­lai­set sar­vet. Nii­den muo­to on per­soo­nal­li­nen ja ne kas­va­vat joku vuo­si sa­man­lai­sik­si. Kun poro van­he­nee, sar­vet­kin al­ka­vat men­nä pie­nem­mik­si. Sar­vis­ta myös nä­kee, voi­ko poro hy­vin, Hie­ta­nen jat­kaa.

Tiukka työsesonki edessä

Ou­nas­kie­va­rin po­roil­la ovat sar­vet kun­nos­sa ja kar­va pak­su ja kiil­tä­vä. Ruo­kin­taa li­sä­tään, kun tal­ven kii­re­kau­si käyn­nis­tyy. Ei­kä sii­hen ole enää kuin viik­ko tai pari.

– Heti kun lun­ta vain on tar­peek­si, pää­sem­me aja­maan. Teem­me yh­den ja kol­men ki­lo­met­rin lenk­kiä nyt al­kuun, ja ke­vääl­lä sit­ten pi­dem­pää kym­me­nen ki­lo­met­rin ret­keä, Hie­ta­nen ker­too.

Ou­nas­kie­va­rin asi­ak­kais­ta 98 pro­sent­tia on ul­ko­maa­lai­sia.

– Koh­ta kie­li kään­tyy eng­lan­nik­si, ja sitä sit­ten pu­hu­taan va­pul­le saak­ka. Sii­nä al­kaa jo aja­tel­la­kin eng­lan­nik­si, Hie­ta­nen nau­raa.

Eläin­ten hy­vin­voin­ti on tänä päi­vä­nä to­del­la tär­ke­ää mat­kai­li­joil­le ja sii­tä ky­sel­lään pal­jon.

– Vii­mei­sen kym­me­nen vuo­den ai­ka­na asi­ak­kai­den tie­toi­suus on kas­va­nut to­del­la. Eläin­ten ter­veys on tär­ke­ää, ja tie­ten­kin myös se, mi­ten po­ro­ja kä­si­tel­lään. Vä­ki­sin po­roa ei kui­ten­kaan saa töi­hin. Jos ne kyl­läs­ty­vät hom­maan, ne ei­vät enää tee sitä, Hie­ta­nen sa­noo.

Po­ro­ti­lan vä­el­lä ja po­roil­la on tiuk­ka työ­ru­tis­tus edes­sään.

– Tal­vi on ai­van täy­si: asi­ak­kai­ta käy kuu­te­na päi­vä­nä vii­kos­sa, kol­me–nel­jä ryh­mää ja noin 150 hen­keä päi­väs­sä. Po­ro­ja meil­lä on niin pal­jon, et­tä ne kyl­lä jak­sa­vat. Po­rot ovat töis­sä joka toi­nen päi­vä, ja sun­nun­tait py­ri­tään pi­tä­mään va­paa­päi­vi­nä si­ten, et­tei tääl­lä ole ke­tään.

Erotuksista palkintoporot

Kii­reis­tä huo­li­mat­ta Hie­ta­sel­le on it­ses­tään sel­vää, et­tä maa­il­man­cu­pil­le löy­tyy ai­kaa.

– Tuol­la nuo kak­si nuor­ta po­roa ovat tä­män tal­ven pal­kin­to­po­rot. Nii­den työ­ni­met ovat Vil­le ja Val­le, mut­ta voit­ta­jat­han sit­ten ni­me­ä­vät ne uu­del­leen.

”Ville” on tämän vuoden palkintoporo. Maailmancupin voittaja saa antaa porolle virallisen nimen.

”Valle” on tämän vuoden palkintoporoista toinen. Vielä ei ole tietoa, kumpi poroista menee miesten voittajalle ja kumpi naisten voittajalle.

Vil­le ja Val­le on va­lit­tu syk­syn ero­tuk­sis­sa täh­ti­teh­tä­vään­sä.

– Ne ovat hy­vän­nä­köi­siä ja kor­ke­a­jal­kai­sia. Vil­len ja Val­len kans­sa kä­vel­lään nyt päi­vit­täin hih­na löy­säl­lä, kar­si­taan tur­haa pomp­pi­mis­ta. Joka päi­vä nii­tä täy­tyy kä­si­tel­lä.

Ou­nas­kie­va­rin maa­il­man­cup-urak­ka al­kaa per­jan­tai­na 15. mar­ras­kuu­ta, jol­loin Hie­ta­nen työn­te­ki­jöi­neen ja po­roi­neen saat­taa kil­pai­li­joi­ta nu­me­roi­den ja­koon.

– Sil­loin meil­lä on mu­ka­na kah­dek­san po­roa.

Pal­kin­to­jen­ja­ko on jän­nit­tä­vin het­ki.

– Kaik­ki on on­nek­si ai­na men­nyt hy­vin. Po­rot ei­vät ole pus­ke­neet ke­tään nu­rin tai ryh­ty­neet ko­pa­roi­maan. Nuo­ril­la pal­kin­to­po­roil­la on mu­ka­na es­kort­tei­na ko­ke­neem­mat po­rot. Se vä­hän aut­taa.

Käy si­nä­kin pai­kan pääl­lä maa­il­man­cu­pis­sa kat­so­mas­sa sekä kil­pai­lua et­tä Ou­nas­kie­va­rin täh­ti­po­ro­ja. Ai­ka­tau­lun löy­dät seu­raa­val­ta si­vul­ta ja osoit­tees­ta world­cup­le­vi.com. Täs­sä ju­tus­sa on käy­tet­ty läh­tee­nä Tee­mu Moi­si­on his­to­riik­ki­ar­tik­ke­lia ”World Cup Levi 20 vuot­ta”.