Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain sinistä?

Muis­tan vie­lä var­sin hy­vin elä­mä­ni en­sim­mäi­sen bike park -ko­kei­lu­ni. Se ei ol­lut Le­vil­lä, vaan naa­pu­ri­tun­tu­ris­sa Yl­läk­sel­lä. En muis­ta mi­hin tar­koi­tuk­seen tar­vit­sin sil­loin his­si­pyö­räi­lys­tä va­lo­ku­via, mut­ta ku­via joka ta­pauk­ses­sa tar­vit­tiin, ja pe­ri­aat­tee­ni on, et­tä teen ku­vien eteen ai­ka pal­jon – tar­vit­ta­es­sa uu­si­a­kin asi­oi­ta. Va­rus­teet oli­vat tie­ten­kin asi­an­mu­kai­set, ja pyö­rä­nä toi­mi vuok­raa­mon täys­jou­si­tet­tu me­no­pe­li. Reit­te­jä ei vie­lä tuol­loin ol­lut sa­mas­sa mit­ta­kaa­vas­sa kuin tänä päi­vä­nä. Vuok­raa­mo eväs­ti mi­nut oh­jeil­la, ja sii­tä vain suo­raan his­sil­lä hui­pul­le. Vauh­din hur­ma usein huu­maa mi­nut. Si­ni­sen rei­tin jäl­jil­tä ja­lat oli­vat jo ha­poil­la, mut­ta oli ma­ke­aa me­noa! Ja sit­ten tein vir­heen: ajat­te­lin, et­tä kyl­lä­hän minä nyt pu­nai­sen­kin rei­tin sel­vi­tän. Oli­sin sel­vit­tä­nyt­kin il­man sitä yh­tä pät­kää, jon­ka pääs­sä odot­ti pu­do­tus. Sii­nä koh­taa, kun oli­si pi­tä­nyt vain an­taa men­nä, vais­tot käs­ki­vät lyö­dä jar­rut poh­jaan – las­keu­duin tan­te­ree­seen il­ma­ku­per­kei­kan kaut­ta. Ky­pä­rän vi­sii­ri hal­ke­si, mut­ta nai­nen oli eh­jä.

Edel­li­nen ker­to­mus on osin “älä tee ku­ten minä” -hen­ki­nen. Jos olet aloit­te­li­ja, pysy si­ni­sel­lä rei­til­lä. Mut­ta toi­saal­ta esi­merk­ki­ni on myös “tee ku­ten minä” -hen­ki­nen. Ko­kei­le roh­ke­as­ti uut­ta la­jia!

Le­vil­lä on sat­sat­tu hui­mas­ti bike par­kiin. Tänä päi­vä­nä lä­hes kuka ta­han­sa voi läh­teä ma­ta­lal­la kyn­nyk­sel­lä tu­tus­tu­maan la­jiin. Lap­sil­le ja aloit­te­li­joil­le löy­tyy mon­ta help­poa reit­tiä, joil­la voi ot­taa tun­tu­maa sekä pyö­rään et­tä ber­mei­hin. Pi­dem­mil­lä­kin rei­teil­lä kyse on pit­käl­ti vauh­din sään­te­lys­tä – jar­ru­kah­va on teh­ty käy­tet­tä­väk­si. Reit­ti­vaih­to­eh­to­ja löy­tyy jo­kai­seen ma­kuun.

Täs­sä leh­des­sä ker­rom­me Levi Bike Par­kin kuu­lu­mi­sia. Ju­tus­sa reit­ti­suun­nit­te­lun yk­kös­tyk­ki Clau­de Bal­si­ger ai­van ai­heel­li­ses­ti nos­taa myös esil­le sen, et­tä Le­vin ja Yl­läk­sen oli­si syy­tä niit­tää maa­il­mal­la nä­ky­vyyt­tä yh­tei­se­nä rin­ta­ma­na. Meil­lä on kak­si upe­aa bike par­kia ja nii­den vä­lis­sä laa­ja kat­taus toi­nen tois­taan hie­nom­pia maas­to­pyö­räi­ly­reit­te­jä, mut­ta kum­pi­kin kes­kus yk­sin on vie­lä ai­ka pie­ni – ai­na­kin Kes­ki-Eu­roo­pas­ta kat­sot­tu­na.

Mo­lem­mis­sa kes­kuk­sis­sa bike par­kit ta­voit­te­le­vat käyt­tä­jik­seen mei­tä pe­rus­jant­te­rei­ta, joil­la ei eh­kä vie­lä ole yh­tä pal­jon tai­toa kuin mitä in­toa. Mi­ten siis oli­si: yk­si uu­si laji hans­kaan ke­sän ai­ka­na? Ja ot­sik­koon pa­la­tak­se­ni, jos jo­ta­ku­ta jäi mie­ti­tyt­tä­mään, mikä se van­ha oli täs­sä ku­vi­os­sa, luen it­se­ni sii­hen ka­te­go­ri­aan. Jos siis minä pys­tyn, pys­tyt si­nä­kin.