Meri-Pauliina Lehtinen: “Tässä olen todella hyvä”

Heittäytyväinen, rempseä, joustava ja vähän leikkisäkin – sitä on taitava safariopas, sanoo Meri-Pauliina Lehtinen. Levin Sanomien päätoimittaja istahti Meri-Pauliinan kanssa tulistelupaikalle Ounasjoen varteen juttelemaan siitä, mitä on erinomainen asiakaspalvelu ja miten sitä voi toteuttaa Levin matkailijoiden parissa.

– Meil­lä oli juu­ri tal­vi­kau­den en­sim­mäi­nen re­von­tu­li­ret­ki vii­me vii­kol­la. Asi­ak­kai­na­ni oli nel­jä in­do­ne­si­a­lais­ta. Olim­me il­ta­kah­dek­san ai­kaan ko­koon­tu­neet Kelo Ren­ta­lin ti­loi­hin, kun näin so­vel­luk­ses­ta, et­tä nyt on re­von­tu­let. Läh­dim­me heti lii­ken­tee­seen. Eh­do­tin heil­le, et­tä py­säh­dy­tään tien var­teen ja var­mis­te­taan, et­tä he nä­ke­vät re­von­tu­let, mut­ta mitä jos jat­ket­tai­siin sen jäl­keen vie­lä yh­teen ki­vaan paik­kaan, jon­ka voi­sin näyt­tää heil­le, Meri-Pau­lii­na Leh­ti­nen ker­too.

– Vein hei­dät Pal­lak­sen ku­pee­seen Pu­nai­sel­le­hie­kal­le. Pais­te­lim­me mak­ka­roi­ta ja joim­me kuu­mia juo­mia. In­do­ne­si­a­lai­set ma­ka­si­vat ran­nal­la vilt­tien pääl­lä ja ihas­te­li­vat re­von­tu­lia, jot­ka hil­jak­seen me­ni­vät ja tu­li­vat. Olim­me siel­lä var­maan kol­mi­sen tun­tia. He asu­vat kau­pun­gis­sa, jos­sa on 10 mil­joo­naa ih­mis­tä, ei­vät­kä ol­leet kos­kaan näh­neet täh­tiä niin pal­jon ja kuu­ta sa­mal­la ta­val­la. Se oli hei­dän lo­man­sa upein elä­mys.

Tämä on yk­si mo­nes­ta ta­ri­nas­ta, joi­ta Meri-Pau­lii­nal­la on hä­nen opas­ta­mis­taan ret­kis­tä.

– En­sim­mäis­tä ker­taa mi­nul­la on olo, et­tä teen juu­ri sitä mitä olen ai­na ha­lun­nut teh­dä. Ja tämä on eh­kä ai­noa asia, jos­sa voin sa­noa ole­va­ni to­del­la hyvä. Asi­a­kas­läh­töi­syys on ol­lut mi­nul­le ai­na to­del­la tär­ke­ää – mi­nus­ta on iha­na iloi­ta asi­ak­kai­den kans­sa ja luo­da elä­myk­siä. Saan sii­tä it­se­kin ener­gi­aa, vaik­ka päi­vät ovat pit­kiä.

Juuret Raumalla

Poh­din syk­syl­lä, et­tä oli­si mu­ka­va nos­taa Le­vin Sa­no­mis­sa esil­le hei­tä, jot­ka puur­ta­vat se­son­ki­töis­sä asi­a­kas­ra­ja­pin­nas­sa. Ryh­dyin et­si­mään haas­ta­tel­ta­vaa, jol­la on sekä nä­ke­mys­tä et­tä ko­ke­mus­ta asi­a­kas­pal­ve­lus­ta. Meri-Pau­lii­naa ku­vail­tiin iloi­sek­si ja sym­paat­ti­sek­si osaa­jak­si, ja nyt kun lo­pul­ta is­tum­me nuo­ti­on ää­res­sä, to­te­an, et­tä ku­vai­lu osui nap­piin.

– In­nos­tun her­käs­ti asi­ois­ta. Olen ekst­ro­vert­ti en­kä vält­tä­mät­tä kai­paa hil­jai­suut­ta ym­pä­ril­le­ni, mut­ta toki osaan ol­la yk­sin­kin. Esi­mer­kik­si täs­sä nuo­ti­on ää­rel­lä voi­sin ol­la ai­van hy­vin ihan vain it­sek­se­ni­kin.

Meri-pauliina kuvaa itseään ekstrovertiksi, joka viihtyy yksinkin. Levillä häntä kiehtoo luonto ja lappilainen kulttuuri.

Meri-Pau­lii­nal­la käyn­nis­tyy nyt kol­mas tal­vi­kau­si Le­vil­lä. Rau­ma­lais­läh­töi­nen nai­nen muut­ti poh­joi­seen use­am­man kau­pun­gin kaut­ta. Vii­mei­sim­mäk­si hän asui Tu­rus­sa. Ete­läs­sä Meri-Pau­lii­na ei teh­nyt töi­tä vie­lä mat­kai­lun pa­ris­sa, mut­ta kui­ten­kin asi­a­kas­pal­ve­lus­sa.

– Olen ol­lut vuo­sia myy­jä­nä Pen­ti­kil­lä ja in­fos­sa Bau­hau­sil­la. Oma vi­su­aa­li­sen alan yri­tys­kin mi­nul­la on, mut­ta se on nyt jää­nyt enem­män taka-alal­le. Maa­la­sin va­lo­ku­vaus­taus­to­ja, joi­ta esi­mer­kik­si ruo­kab­log­ga­rit ja stu­di­o­ku­vaa­jat ti­la­si­vat. Tein myös stai­laus­tuot­tei­ta. Olen res­tau­roin­ti­a­lan ar­te­no­mi ja si­sus­tus­puo­len ar­te­saa­ni.

Ete­läs­sä asi­at kui­ten­kin ka­saan­tui­vat. En­sin oli ko­ro­na­pan­de­mi­aa ja sen ai­heut­ta­maa ah­dis­tus­ta, sit­ten tuli ero, lo­pul­ta työ­kin al­koi tun­tua ikui­sel­ta ora­van­pyö­räl­tä.

– Ai­koi­naan Rau­mal­la tyk­kä­sin is­tua ran­nal­la, ui­da ja on­kia. Syk­syi­sin viih­dyin sie­ni­met­säl­lä. Huo­ma­sin vä­hi­tel­len, et­tä eh­kä se on­kin se mi­nun jut­tu­ni kau­pun­ki­a­su­mi­sen si­jaan. Piti lait­taa asi­at paus­sil­le ja miet­tiä, mitä ha­lu­an.

Meri-Pau­lii­na on viet­tä­nyt per­heen­sä kans­sa lo­mia La­pis­sa: Le­vil­lä, Ru­kal­la ja Luos­tol­la.

– Sit­ten vain tuli het­ki, et­tä nyt voi­sin muut­taa Lap­piin. Ryh­dyin kat­so­maan työ­paik­ko­ja. Se oli yk­si kym­me­nen mi­nuu­tin pu­he­lin­kes­kus­te­lu ja mi­nul­la oli työ­paik­ka Snow Mo­bi­le Par­kis­sa Le­vil­lä.

En­nen uu­siin saap­pai­siin­sa as­tu­mis­ta Meri-Pau­lii­na oli ko­keil­lut kak­si ker­taa elä­män­sä ai­ka­na moot­to­ri­kelk­kai­lua.

– Mi­nul­la on ai­na vä­hän ty­pe­rä­kin luot­to, et­tä osaan ihan mitä vain, Meri-Pau­lii­na nau­raa.

Moot­to­ri­kelk­ka­sa­fa­rien ve­tä­mi­nen su­jui­kin, mut­ta toi­ses­sa la­jis­sa piti nöyr­tyä.

– Vein asi­ak­kaat rat­sas­ta­maan. Siel­lä oli tie­ten­kin opas omas­ta ta­kaa, mut­ta läh­din it­se­kin mu­kaan. Siel­lä se­läs­sä sit­ten ta­ju­sin, et­tä ei­hän tämä he­vo­nen toi­mi­kaan niin kuin ha­lu­sin. He­vo­nen läh­ti lauk­kaa­maan ja minä ih­met­te­lin, et­tä mi­ten tämä py­säh­tyy.

Kulttuurien iloinen sekamelska

Meri-Pau­lii­na työs­ken­te­li kak­si tal­vea Snow Mo­bi­le Par­kis­sa.

– En­sim­mäi­sen tal­ven olin op­paa­na ja toi­sen ope­ra­tii­vi­sis­sa teh­tä­vis­sä. Sii­nä koh­taa ta­ju­sin, et­tä mi­nun paik­ka­ni ei ole toi­mis­tos­sa, vaan asi­ak­kai­den pa­ris­sa.

Täl­le tal­vi­kau­del­le hän loik­ka­si Le­vin Kes­kus­ku­jan Kelo Ren­ta­lil­le. Vii­mei­set kak­si kuu­kaut­ta Meri-Pau­lii­na on ol­lut ra­ken­ta­mas­sa Ke­lon uut­ta verk­ko­kaup­paa. Kun se­son­ki start­taa, se tar­koit­taa ret­kiä aa­mus­ta il­taan. Meri-Pau­lii­na työs­ken­te­lee pää­a­si­as­sa Ke­los­sa mut­ta te­kee op­paan töi­tä myös oman yri­tyk­sen­sä ni­mis­sä alu­een eri toi­mi­joil­le. Ret­kiä teh­dään luon­toon tai hus­ky- ja po­ro­ti­loil­le ja ret­kil­lä lii­ku­taan pyö­ril­lä, maas­to­suk­sil­la, lu­mi­ken­gil­lä ja kel­koil­la. Asi­ak­kais­ta suu­rin osa on ul­ko­maa­lai­sia.

– Suo­ma­lai­set tu­le­vat enem­män­kin vuok­raa­maan vä­li­nei­tä. Mut­ta kyl­lä ne suo­ma­lai­set, jot­ka ovat ot­ta­neet vaik­ka hus­ky­sa­fa­rin, ovat ol­leet to­del­la ihas­tu­nei­ta, Meri-Pau­lii­na sa­noo.

Oppaana Meri-Pauliina pukee usein ylleen vyön, jossa on matkassa kuksa ja työvälineitä, kuten esimerkiksi tulukset. ”Näistä syntyy aina hyvää keskustelua asiakkaiden kanssa.”

Le­vin tal­vi on kult­tuu­rien iloi­nen se­ka­mels­ka, mut­ta jon­kin­lais­ta jär­jes­tys­tä­kin löy­tyy.

– Bri­tit täyt­tä­vät jou­lun, sen jäl­keen on vuo­ros­sa Kes­ki-Eu­roop­pa. Kyl­lä sitä vä­hän jo osaa tie­tää, min­kä maa­lai­sia mil­loin­kin on lii­ken­tees­sä. Ja ni­mis­tä pys­tyy jo päät­te­le­mään vä­hän sitä, mi­ten asi­a­kas­pal­ve­lu­ti­lan­tee­seen tu­lee va­rau­tua. Jois­sa­kin kult­tuu­reis­sa ha­lu­taan toi­sia enem­män pal­ve­lua esi­mer­kik­si pu­keu­tu­mi­ses­sa, jois­sain kult­tuu­reis­sa ol­laan taas sel­väs­ti mui­ta iloi­sem­pia ja toi­set ovat niin mas­sa­o­rien­toi­tu­nei­ta, et­tei­vät kaik­ki ryh­män jä­se­net edes ole ot­ta­neet sel­vää, mil­le ret­kel­le ovat me­nos­sa, Meri-Pau­lii­na ku­vai­lee.

Mut­ta asi­a­kas kuin asi­a­kas, asi­a­kas­pal­ve­li­jan on hans­kat­ta­va ti­lan­ne.

– Kun tyk­kää työs­tään, oma po­si­tii­vi­nen vire on help­po pi­tää yl­lä. Olen jos­sain mää­rin jopa sel­lai­nen, et­tä asi­ak­kaan ko­ke­mus me­nee ra­han edel­le. Jos te­ki­sin töi­tä pel­käs­tään omal­la fir­mal­la, oli­sin var­maan pian kon­kurs­sis­sa, Meri-Pau­lii­na nau­raa.

Toki asi­a­kas­pal­ve­lun yk­kös­tyk­ki­ä­kin vä­lil­lä vä­syt­tää?

– On­han se tiuk­kaa, kun työ­päi­vät ovat pit­kiä ja nii­tä on pal­jon put­keen. Kyl­lä täs­sä pi­tää vä­hän täl­lai­nen työ­nar­ko­maa­ni ol­la.

Stres­siä Meri-Pau­lii­na ei ole ko­ke­nut, ei­kä op­paan vas­tuu­kaan tun­nu lii­an pai­na­val­ta, mut­ta vä­lil­lä huo­li pus­kee pin­taan.

– Jos ret­kel­le tu­lee per­he, jol­la on lap­sia, yri­tän ai­na sa­noa, et­tä tääl­lä kyl­mä on tosi kyl­mä. Lap­set ovat niin pal­jon her­kem­piä kuin ai­kui­set. Saa­tan koko reis­sun miet­tiä, mi­ten lap­set pär­jää­vät. Kyl­lä­hän sen tie­tää, mitä se on, kun jää­tyy var­paat ja kä­det – se sat­tuu.

Muutakin kuin revontulet ja joulupukki

Meri-Pau­lii­na nou­see ylös ja ha­kee pari kla­pia nuo­ti­oon. Ki­pi­nät räis­käh­te­le­vät hä­mär­ty­väs­sä il­las­sa, ja vii­le­ne­vä sää tun­tuu ne­nän­pääs­sä.

– Tä­tä­hän se on, mitä mat­kai­li­jat­kin tääl­tä ha­ke­vat, mie­tim­me yh­des­sä.

Mut­ta pa­la­taan­pa vie­lä asi­a­kas­pal­ve­luun. Min­kä­lai­nen on Meri-Pau­lii­nan mie­les­tä eri­no­mai­nen asi­a­kas­pal­ve­li­ja? Vas­taus tu­lee sil­män­rä­päyk­ses­sä:

– Heit­täy­ty­vä ja remp­seä. Ihan eh­dot­to­mas­ti.

– Par­haat il­lat ovat sel­lai­sia, jois­sa me op­paat voim­me vä­hän leik­kiä. Me olem­me ne en­sim­mäi­set, jot­ka hyp­pää­vät lu­mi­han­keen ja näy­täm­me, et­tä hei, te voit­te teh­dä näin­kin. Ja jous­ta­va pi­tää myös ol­la. Ti­lan­teet ja ai­ka­tau­lut muut­tu­vat, huo­mi­ses­ta ei ai­na tie­dä. Ja jos on tosi tark­ka lou­nas­tau­on pai­kas­ta, se ei oi­kein toi­mi. Var­sin­kaan täl­lai­ses­sa sa­fa­ri­puo­len suo­rit­ta­vas­sa teh­tä­väs­sä.

Camembert-juustoa, keskelle viillot, ympärille viinirypäleitä, päärynää ja viikunoita, päälle pähkinöitä, hunajaa, rosmariinia ja timjamia. ”Asiakkaiden kanssa paistetaan pääsääntöisesti makkaraa, mutta tämä on sitä, mitä haluaisin tehdä”, Meri-Pauliina sanoo.

Herkku lämmitetään nuotiolla.

Lopuksi paahdetaan leipäviipaleet ja kasataan juustoherkku leivän päälle.

Meri-Pau­lii­nan yk­kös­jut­tu on pien­ten ryh­mien kans­sa teh­tä­vät ret­ket.

– Ha­lu­an näyt­tää mat­kai­li­joil­le Lap­pia ja ker­toa ta­ri­noi­ta ja ja­kaa pien­tä knop­pi­tie­toa. Lap­pi on niin pal­jon muu­ta­kin kuin re­von­tu­let ja jou­lu­puk­ki. Ei­kä sen tar­vit­se ol­la mi­tään sen suu­rem­paa kuin hiih­tää Im­mel­jär­ven jääl­le ja ker­toa asi­ak­kail­le, et­tä täs­sä on vii­si met­riä jää­tä al­la. He ovat ihan ih­meis­sään.

Ja hiih­tä­mi­ses­tä pu­heen ol­len: Meri-Pau­lii­na pal­jas­taa, et­tä vii­me ker­ras­ta la­dul­la on vie­räh­tä­nyt 20 vuot­ta.

– Täy­tyy var­maan käy­dä tuol­la en­si­lu­men­la­dul­la ko­kei­le­mas­sa en­nen en­sim­mäis­tä asi­a­kas­ryh­mää. Mut­ta luo­tan, et­tä asi­ak­kaat, jot­ka os­ta­vat hiih­to­sa­fa­rin, ovat sel­lai­sia, jot­ka ei­vät ole en­nen hiih­tä­neet ja ovat huo­nom­pia kuin minä. Sel­vi­äm­me siis Im­mel­jär­ven pääs­tä pää­hän.