Poronaiselle poro on lemmikki, elinkeino ja raaka-aine

Po­ro­y­rit­tä­jä Riik­ka Kent­tä­lä-Kos­ke­la sei­soo Sam­mun­tu­van po­ro­ai­tauk­ses­sa ja an­taa oh­jei­ta kurs­si­lai­sel­le, joka oh­jaa koi­ran­sa pai­men­ta­maan po­ro­ja ai­tauk­sen toi­ses­ta au­kos­ta ulos ja toi­ses­ta si­sään. Me­neil­lään on po­ro­koi­ra­kou­lu­tuk­sen toi­nen päi­vä.

– Toi­sil­la on he­vo­sia, ja toi­sil­la on po­ro­ja. Jo­kai­nen poro on oman­lai­sen­sa, ja on­han ne kau­he­an sie­viä elu­koi­ta, Riik­ka to­te­aa ja seu­raa sa­mal­la Man­ta-koi­raa tar­kas­ti.

Riik­ka on syn­ty­pe­räi­nen sirk­ka­lai­nen, ja po­rot ovat ai­na ol­leet osa hä­nen elä­mään­sä. Per­heen mat­kai­lu­po­ro­ti­lan li­säk­si heil­lä oli myös joi­ta­kin vaa­me­ja eli naa­ras­po­ro­ja li­han­tuo­tan­toa var­ten.

– Tal­vel­la kul­jin apu­na ruok­ki­mas­sa po­ro­ja, ja syk­syi­sin kul­jin mat­kas­sa ero­tuk­sis­sa.

Vii­si­vuo­ti­aa­na Riik­ka al­koi ajaa ko­ti­pi­hal­laan Jas­ka- ja On­ni-ni­mi­sil­lä po­roil­la. Yh­dek­sän­vuo­ti­aa­na Riik­ka sai en­sim­mäi­sen oman va­san­sa, jota hän al­koi kou­lut­taa ta­luk­kaak­si eli ta­lu­tet­ta­vak­si po­rok­si.

– Uk­ko­nen eli 19-vuo­ti­aak­si. Se oli nuo­re­na säik­ky ja epä­var­ma. Kes­ki-ikäi­se­nä se hui­toi vä­hän sar­vil­la, mut­ta oli muu­ten kiva. Van­ha­na sii­tä tuli kärt­tyi­sä, Riik­ka ker­too.

Riik­ka teki en­sim­mäi­sen asi­a­kas­sa­fa­rin­sa 13-vuo­ti­aa­na. Kol­men tun­nin ret­keen kuu­lui po­ro­a­je­lua, eläin­ten ruo­kin­taa, tu­lis­te­lua ja mak­ka­ran­pais­toa.

– Vie­lä­kin muis­tan sen ret­ken. Isä kävi lait­ta­mas­sa kai­ken val­miik­si etu­kä­teen ja po­roi­na oli­vat Pik­ku-Pet­te­ri ja Eb­ba, Riik­ka ker­too.

– Pik­ku-Pet­te­ri oli val­koi­nen poro, jol­la oli mus­ta läik­kä la­val­la. Se oli ai­van mah­ta­va otus, ja ajoin sil­lä pal­jon reis­su­ja. Eb­ba taas oli ta­val­li­nen työ­puur­ta­ja, joka teki työn­sä ei­kä ty­kän­nyt rap­su­tuk­sis­ta. Se oli luot­to­po­ro­ni.

Isän opissa

Isä opet­ti Rii­kal­le po­ron­hoi­toa kä­des­tä pi­tä­en. Ke­väi­sin ja ke­säi­sin hän oli mu­ka­na kor­va­mer­kit­se­mäs­sä va­so­ja ja syk­syi­sin ero­tuk­sis­sa.

– Kes­ki­ke­säl­lä ol­tiin va­san­lei­kois­sa. Lai­tet­tiin kil­ku­roi­ta, vim­pot­tiin pik­ku­va­so­ja kiin­ni ja kan­net­tiin nii­tä. Syk­syi­sin vään­nyin isäl­le ka­ve­rik­si kir­nuun, ja otin kiin­ni po­ro­ja. Isä opet­ti kä­des­tä pi­tä­en, kuin­ka se teh­dään. Sii­nä pää­tet­tiin, mit­kä me­ne­vät eloon ja mit­kä tap­poon.

Nyt Riik­ka jat­kaa pe­rin­net­tä ja opet­taa it­se po­rois­ta kiin­nos­tu­nei­ta. Hän ot­taa hei­tä mu­kaan­sa ero­tu­sai­doil­le ja opet­taa kä­des­tä pi­tä­en. Omat lap­set ovat vie­lä niin pie­niä ja ly­hyi­tä, et­tei­vät he ole ol­leet mu­ka­na ero­tuk­sis­sa.

– Sit­ten kun he ovat yli 150 sent­ti­siä, us­kal­lan ot­taa hei­dät mu­kaan. Lii­an ly­hyt voi jää­dä po­ro­jen al­le, kun ne juok­se­vat.

– Kun läh­de­tään opet­te­le­maan po­ro­jen ve­tä­mis­tä, men­nään aluk­si ka­ve­rik­si toi­sel­le. Kun joku on ot­ta­nut eläi­men kiin­ni ai­das­sa, men­nään toi­seen sar­veen avuk­si, ope­tel­laan pi­tä­mään kiin­ni oi­kein ja ve­de­tään ka­ve­ri­na sin­ne, mi­hin poro kuu­luu.

Opiskelujen jälkeen takaisin kotiin

Riik­ka suo­rit­ti ai­koi­naan yri­tys­toi­min­nan, joh­ta­mi­sen ja mark­ki­noin­nin opin­not Kok­ko­las­sa. Koko opis­ke­lu­ai­kan­sa hän oli mu­ka­na per­heen­sä po­ro­ti­la­toi­min­nas­sa ja kävi ko­to­na muun mu­as­sa syk­syi­sin ero­tuk­sis­sa, ja tie­si, et­tä pa­lai­si opin­to­jen­sa jäl­keen ko­ti­seu­dul­leen.

– Kok­ko­las­sa oli lii­an ta­sais­ta. Jo­et­kin oli sem­moi­sia ojan­na­ve­ro­ja, mis­sä lil­lui rus­ke­aa vet­tä. Hyi, Riik­ka to­te­aa.

Enää tänä päi­vä­nä ei ole ih­meel­lis­tä, et­tä po­ro­mies voi ol­la nai­nen, vaik­ka tu­ris­tit saat­ta­vat vä­lil­lä yl­lät­tyä.

– Mie­hiä on pal­jon mat­kas­sa ja en­nen van­haan po­ro­mie­het oli­vat vain mie­hiä. Enää roo­lit ei­vät ole niin ste­re­o­tyyp­pi­siä. Meil­lä on nais­po­ru­kas­sa sit­kas­ta vä­keä. Kun joku sa­noo, et­tä et voi teh­dä jo­tain, sii­nä nos­te­taan kul­ma­kar­vaa ja sa­no­taan, et­tä ai jaa.

Vaik­ka Riik­ka on po­ro­nai­nen, hän esit­te­lee it­sen­sä useim­mi­ten yrit­tä­jä­nä.

– Tai­dan ol­la sel­lai­nen mo­ni­toi­mi­o­saa­ja, kun mat­kai­lun li­säk­si mi­nul­la on li­han­leik­kaa­jan kou­lu­tus ja olen myös teu­ras­tuk­sen esi­mies.

Poronliha on arkiruokaa

Osa Rii­kan po­ro­ti­lan eläi­mis­tä on mat­kai­lu­käy­tös­sä, ja osa kas­va­te­taan li­hak­si. Eläi­mes­tä käy­te­tään kaik­ki muut osat pait­si vat­sa. Myös tal­jat myy­dään eteen­päin.

– Kyl­lä lap­set tie­tä­vät, mis­tä liha tu­lee. Poro ta­pe­taan, ja se on sit­ten ruo­kaa, Riik­ka sa­noo.

Rii­kan lap­suu­den­ko­dis­sa tyy­pil­li­set po­ro­ruo­at oli­vat kä­ris­tys ja li­ha­keit­to.

– Kä­ris­tys­mit­ta­ni on nyt täyn­nä, Riik­ka nau­raa.

Rii­kan per­he syö po­roa kui­ten­kin vii­koit­tain. Jät­ti­mäi­ses­tä pa­kas­ti­mes­ta hän kai­vaa muun mu­as­sa jäi­sen sy­dä­men, silp­pu­aa sen pie­nek­si ja pais­taa kä­ris­tyk­sen ta­paan pan­nul­la.

– Sitä voi sit­ten lyö­dä tor­til­lan vä­liin tai syö­dä pe­rin­tei­sen kä­ris­tyk­sen ta­paan muu­sin kans­sa, Riik­ka sa­noo.

– Li­säk­si kei­tän sy­dä­miä ja kie­liä. Kuo­rin ne ja lai­tan kyl­mä­nä lei­vän pääl­le. Lap­set tyk­kää­vät syö­dä näin po­roa, var­sin­kin kun pääl­le lai­te­taan vie­lä si­nap­pia. Hel­poin­ta kui­ten­kin on lyö­dä li­hat pa­taan, lait­taa mu­kaan paah­det­tua si­pu­lia ja suo­laa. Lies­tyk­keek­si vet­tä ja sit­ten pu­ka­taan uu­niin pit­käk­si ai­kaa, niin hyvä tu­lee.

Riikka Kenttälä-Koskela on innokas käsitöiden harrastaja, ja hän pitää erityisesti karvalakkien tekemisestä. Kuva on Riikan itse ottama.

Riikka Kenttälä-Koskela on käynyt Revontuli-Opiston kursseilla opiskelemassa nahkatöiden tekemistä ja nämä ovat vyökurssin tuloksia. Kuva on Riikan itse ottama.

Riik­ka on in­no­kas kä­si­töi­den har­ras­ta­ja, ja ma­te­ri­aa­li­na on tie­ten­kin poro. Hän pi­tää eri­tyi­ses­ti kar­va­lak­kien te­ke­mi­ses­tä, ja li­säk­si hän on teh­nyt jon­kin ver­ran vöi­tä. Hän ha­lu­ai­si teh­dä kar­va­kin­tai­ta ja haa­vei­lee myös lau­kun te­ke­mi­ses­tä it­se par­ki­tus­ta na­has­ta.

– Olen käy­nyt Re­von­tu­li-Opis­ton kurs­seil­la, ja mie­hel­le­ni olen sa­no­nut, et­tä niin kau­an kuin har­ras­tuk­se­ni ovat il­mai­sia, niis­tä ei saa va­lit­taa. Po­ron tal­jois­ta pys­tyy te­ke­mään hy­vin pal­jon asi­oi­ta.

– Kaik­ki liit­tyy kaik­keen, hän päät­tää.