Rohkeasti rikkomaan omia rajoja
Tapasin vuoden ensimmäisenä päivänä Levillä Ullan, yli 80-vuotiaan teräsnaisen, joka kertoili minulle lapsuutensa lasketteluajoista. Ylös mentiin tampaten ja alas tultiin miten parhaiten päästiin – mutta tietenkin itse tehtyjen hyppyreiden kautta. Kaatua ei voinut, etteivät pojat pääse parjaamaan.
Lasketteluharrastuksesta tuli Ullalle intohimo, ja se oli pitkälle aikuisuuteen saakka iso osa hänen elämäänsä. Enää Ulla ei rohkene rinteeseen, mutta iloitsee lastensa ja lastenlastensa mutkamäki-innosta.
Kun jutustelimme, palauttelin samalla mieleeni omia ensikokeilujani laskettelusuksilla. En enää muista, minkä ikäinen olin, mutta sen muistan, että olimme serkkujeni kanssa heidän kotimäessään Jyväskylän kupeessa Laajavuoren hiihtokeskuksessa. Tätini käski alkuun minut ja siskoni tamppaamaan rinnettä ylös, ja minua hävetti. Hissillä piti päästä, kuten muutkin.
Sittemmin koko perheemme alkoi lasketella, pääasiassa Etelä- ja Keski-Suomessa. Vauhti hurmasi ja korvasi virheet tekniikassa. Kypäriäkään ei siihen aikaan käytetty, mutta onneksi vältyimme onnettomuuksilta.
Tässä lehdessä Levin Sanomien toimittaja Hanna-Mari kohtaa omia rinnepelkojaan. Kun peruskoulun laskettelupäivät ilman opetusta ovat ainoa pohja laskemiseen, Levin kokoinen tunturi tuntuu helposti liian isolta palalta pitkän tauon jälkeen.
Asiaan on kuitenkin helppo lääke: hiihtokoulu. Ski Resort Levin hiihtokoulun opettaja Teija kannustaa ottamaan härkää sarvista ja varaamaan tunnin. Omien pelkojen ylittäminen on parhaimmillaan valtavan hieno kokemus.
Aikuisiällä olen laskenut enemmän takamaastoissa kuin huolletuilla rinteillä. Kävin kuitenkin joitain vuosia sitten ottamassa tekniikkatunteja. Kokenutkin laskija saa hiihtokoulusta yllättävän paljon irti, kun ammattilainen tekee tekniikkaan hienosäätöä – ja tämähän koskee laskettelun lisäksi myös laduilla lykkimistä.
Aurinkoisia rinne- ja latupäiviä ja nautinnollista hiihtolomien aikaa!