Suomen maajoukkuenaiset (vasemmalta) Veera Alaniska, Aada Kanto, Nanna Kiviranta, Rosa Pohjolainen, Riia Pallari, Maisa Kivimäki ja Silja Koskinen vastailivat koululaisten tiukkoihin kysymyksiin.
Suomen naisten maajoukkue vieraili Lukkarin koulussa
“Onko teillä lemmikkejä, osaatteko tehdä temppuja suksilla, mitä harrastatte, kuinka monta luuta olette murtaneet ja mitkä luut, kuinka monta kisaa on vuodessa?” Lukkarin koulun 5C-luokalla on iso pino tarkkaan mietittyjä kysymyksiä Suomen alppihiihdon naisten maajoukkueelle.
– Aika tiukkoja kysymyksiä, naiset nauravat.
Melkeinpä joka taloudesta löytyy koira, ja kilpaura vie niin paljon huomiota, ettei muille harrastuksille tahdo jäädä aikaa. Vuosittaisten kilpailuiden määrää naiset joutuvat hetken ynnäilemään
– Kyllä niitä taitaa vähän reilut 40 olla vuodessa, kuuluu aavistuksen epävarma yhteisarvio.
Luitakin on lajin parissa hajonnut: ranne, pikkusormi, selässä rasitusmurtuma, solisluu poikki…
– Enemmän tulee kuitenkin muita loukkaantumisia, esimerkiksi nivelsidevammoja.
Rovaniemeläisellä Riia Pallarilla esimerkiksi jää tällä kertaa kisat väliin, koska viime helmikuussa häneltä hajosi polvi, joka vaatii vielä kuntouttamista.
– Kolmena aiempana vuonna olen startannut Levillä, hän kertoo.
Tapaturmavaaran takia suksilla temppuileminen on parempi jättää muille. Yksi naisista paljastaa kyllä osaavansa “kolmoset”. Toinen kertoo, että olisi halunnut viime vappuna osallistua allaslaskuun, mutta valmentaja pisti stopin näille suunnitelmille.
Luokan opettaja, Anna Nokelainen, kysyy, kuinka kovaa alppihiihdossa viiletetään.
– Syöksyssä se on 115–120 kilometriä tunnissa.
Nokelainen konkretisoi lukemaa lapsille:
– Ajatelkaas, autolla ajetaan moottoritiellä yhtä kovaa. On nämä hurjia, kun vetävät samaa vauhtia rinteessä suksilla!
Naiset kertovat, että syöksyn sijaan yleensä lasketaan suurpujottelua, jossa vakionopeus on noin 80 kilometriä tunnissa.
– On siinä isot voimat pelissä. Siksi välillä käykin vahinkoja. Mutta on se silti kivaa touhua, naiset vakuuttavat.
Koululaisille liput maailmancupiin
Suomen maajoukkueen naiset saapuivat Leville kolme viikkoa sitten treenaamaan. Osa joukkueesta starttaa maailmancupissa, osa on kannustamassa joukkuekavereitaan. Ryhmän kokenein laskija on hyvinkääläinen Rosa Pohjolainen. Rosalla on muun muassa junnujen MM-pronssimitali plakkarissaan.
– Olen startannut viisi vuotta sitten ensimmäisen kerran Levillä maailmancupissa, hän kertoo.
Rosa Pohjolainen (keskellä) on joukkeen kokenein kilpailija.
Rosa ja muu joukkue on viihtynyt hyvin Levillä, vaikka harjoitusolosuhteet ovat olleet vaihtelevat.
– Varsinkin alku oli haastavaa, kun oli vuorotellen vesisadetta ja pakkasta. Pinta saattoi olla välillä liukas. Mutta olosuhteisiin nähden täällä on pystynyt kyllä todella hyvin treenaamaan, Nanna Kiviranta sanoo.
Muut ovat samaa mieltä.
– Todella hyvää treeniä ollaan saatu, Silja Koskinen komppaa.
Nanna ei laske maailmancupissa, kun taas Siljalla on edessään uransa ensimmäinen startti maailmancupissa.
– Vähän jännittää, mutta ei mitenkään liikaa. Viime kaudella starttasin neljästi Eurooppa-cupissa. Näistä laskin kolme ulos ja yhden maaliin, että ei nyt ihan ollut täydellistä menoa, Silja hymähtää.
Lukkarin koulun 5C-luokan oppilaat kävivät ryhmäkuvan jälkeen kierrättämässä maajoukkuenaisia koulun tiloissa.
Naiset ovat parikymppisiä, mutta heillä jokaisella on jo nelisentoista vuotta kisakokemusta alppihiihdosta.
– Minä aloitin 6-vuotiaana, Silja kertoo.
Maajoukkuenaiset kysyvät, viihtyvätkö Lukkarin koulun 5C-luokkalaiset rinteessä. Selviää, että laskettelu on tuttua kaikille luokkalaisille.
– Meillä on kerran vuodessa koko koulun hiihtokeskuspäiväkin, opettaja kertoo.
Yhteisen hetken päätteeksi naiset jakoivat oppilaille maailmancup-liput, jotka Kittilässä toimiva kaivosyhtiö Agnico Eagle tarjoaa kaikille Lapin kuntien koululaisille.