Toimittajan ensimmäinen laskettelutunti
Olen hiihtokeskuskylän kasvatti, ja laskettelukokemusta minulta löytyy lapsuudestani ja nuoruudestani koululiikuntapäivien verran. Peruskoulu ei kuitenkaan tarjonnut varsinaista opetusta laskettelupäivinä – tyyli oli vapaa ja vaarallinen. Ensimmäinen lasku onkin jäänyt ikuisesti mieleen, kun syöksyin jyrkähkön rinteen reunaa alas, eikä jarruista saati hallinnasta ollut tietoakaan.
Tämä kauhukuva puskee pintaan aikuisena, kun iän tuomasta itsesuojeluvaistosta huolimatta halajan rinteeseen. Tunti alkaa tasamaalta, ja aivan ensimmäiseksi syyniin joutuvat laskettelusukseni.
– Milloin nämä on säädetty viimeksi? Teija Uurinmäki kysyy, ja tutkii suksia.
Ei hajuakaan, olen saanut sukset kaveriltani. Marssimme South Pointin aulaan, jossa välinevuokraamon naiset ottavat sukseni asiakseen. Ei aikaakaan, kun DIN-arvot ovat kohdillaan. Säätöihin vaikuttavat muun muassa laskijan paino, laskutyyli ja monon pohjan mitta.
– Oikein säädetyt sukset irtoavat jalasta jos kaatuu. Se on tärkeä turvallisuusasia, Uurinmäki kertoo.
Lasken ensimmäisen laskun Uurinmäen tarkan silmän alla, ja käymme läpi laskuasentoa. Saan ohjeeksi nojata reilusti eteenpäin, monoja vasten. Pian saan harjoitella laskemista ilman sauvoja, joka ei ole lainkaan yhtä vaikeaa kuin mattohissin käyttö ilman tukipilareita.
Siirrymme askeleen isompaan mäkeen, joka on edelleen erittäin helppo jäisestä pinnasta huolimatta. Harjoittelen aurausta ja käännöksiä, ja saan elämää mullistavan ohjeen:
– Paina ulkojalan päkiä lunta vasten.
Sukset kääntyvät nätisti ja hallitusti. Minä määrään vauhdin ja suunnan, laskeminen tuntuu turvalliselta ja hauskalta.
– Oikein hyvä, meni todella hienosti, Uurinmäki tsemppaa jokaisen laskun jälkeen.
Tunnin jälkeen olo on onnistunut, itsensä voittanut. Aivan, kuten Uurinmäki haastattelun alussa lupasi.
Peruskoulu ei
tarjonnut varsi-naista opetusta laskettelupäivinä – tyyli oli vapaa ja vaarallinen.
Lue myös: Hiihtokoulussa: ”Laskettelu on itseluottamuslaji”