Tuhannen kilometrin työmatka

Terhi Leppälä pyörittää kauneudenhoitoalan yritystään Turussa ja Levillä. Joka kerta, kun edessä on paluu etelään, Terhi kokee suurta haikeutta – Levi on ottanut pysyvän paikan sydämestä.

Ter­hi Lep­pä­lä loik­kaa ki­vel­tä toi­sel­le ja py­säh­tyy kat­so­maan mai­se­maa – al­haal­la kim­mel­te­le­vää Im­mel­jär­veä ja vas­ta­pää­tä ko­ho­a­vaa Kät­kä­tun­tu­ria. Olem­me Le­vin hui­pul­la, ja tou­ko­kuu on kään­ty­mäs­sä ke­sä­kuuk­si. Sir­kan kylä vas­ta he­räi­lee ke­sä­se­son­kiin.

– Tie­dät­kö, tääl­tä Le­vil­tä on ai­na to­del­la hai­kea läh­teä ta­kai­sin Tur­kuun. Sa­maa hai­keut­ta en koe, kun läh­den Tu­rus­ta Le­vil­le, Ter­hi sa­noo.

– Läh­te­mi­nen on tie­ten­kin ai­na kum­mas­ta ta­han­sa pääs­tä vai­ke­aa, ai­na jää jo­tain kes­ken. Mo­lem­mis­sa pai­kois­sa kui­ten­kin viih­dyn. Le­vil­lä mi­nut val­taa suu­ri rau­han tun­ne, kun taas Tu­rus­sa nau­tin kau­pun­gin syk­kees­tä. Eh­kä mi­nun per­soo­na­kin ja­kaan­tuu sa­mal­la ta­val­la rau­haan ja syk­kee­seen, hän jat­kaa.

Ter­hi elää ja työs­ken­te­lee yrit­tä­jä­nä mo­lem­mis­sa päis­sä Suo­mea, Tu­rus­sa ja Le­vil­lä, mut­ta toi­sin kuin moni muu Lap­piin hu­rah­ta­nut, Ter­hi ei ole käy­nyt poh­joi­ses­sa lap­ses­ta saak­ka.

– Mat­kus­tin yk­si­tois­ta vuot­ta sit­ten erään nais­po­ru­kan mat­kas­sa Le­vil­le. Se oli en­sim­mäi­nen lo­ma­ni La­pis­sa. Sil­lä reis­sul­la tu­tus­tuin ny­kyi­siin ys­tä­vii­ni Päi­viin ja Min­naan, ja hei­dän kans­saan olen jat­ka­nut Le­vin reis­su­ja läpi vuo­sien.

Yh­del­lä näis­tä reis­suis­ta Ter­hi sai ki­pi­nän laa­jen­taa kau­neu­den­hoi­to­a­lan yri­tyk­sen­sä toi­min­nan Le­vil­le.

– Olin Tui­kun ves­sas­sa, ja kun mi­nul­la on ai­na ta­pa­na pu­hua ko­vaan ää­neen, sil­loin­kin tai­sin pu­hua ai­ka kuu­lu­vas­ti, et­tä täy­tyy va­ra­ta ai­ka rip­si­huol­toon tääl­lä Le­vil­lä, kun en en­nen lo­maa eh­ti­nyt. Joku nai­nen sii­nä sit­ten ru­pe­si nau­ra­maan, et­tä tääl­lä vai? Et­tä ei tääl­lä mi­tään ai­ko­ja ole. Se jäi ta­ka­rai­voon. Mie­tin, et­tä okei, tän­ne voi­sin lait­taa hoi­to­lan.

Tekevälle on aina töitä

Gon­do­li­his­sin suun­nas­ta ei näy Le­vin ydin­tä, mut­ta siel­lä se on Kes­kus­ku­jal­la, Man­da­ri­ne, Ter­hin kau­neus­hoi­to­la.

– Kun tuli ko­ro­na, ajat­te­lin, et­tä nyt voi­si ol­la hy­vin lii­ke­ti­lo­ja va­pai­na ja mi­nun ti­lai­suu­te­ni. Sil­loin ku­vit­te­lin, et­tä ko­ro­na kes­täi­si eh­kä vuo­den. Se kes­ti kak­si, Ter­hi huo­kaa.

Ter­hi ot­ti ko­ro­na-ai­kaan ison ris­kin, jota hän ei ole vai­keuk­sis­ta huo­li­mat­ta ka­tu­nut.

– Olin­han minä sil­loin ai­ka tiu­kas­sa ti­lan­tees­sa ja mie­tin, et­tä mitä sitä tuli taas suun­ni­tel­tua. Mut­ta ei elä­mäs­tä voi tie­tää, tu­lee vas­taan mitä tu­lee. Tais­te­lim­me eteen­päin ja edel­leen olem­me tääl­lä.

Sit­keyt­tä Ter­his­tä ei puu­tu, ja sen hän nä­kee yh­te­nä eli­neh­to­na yrit­tä­jyy­del­le.

– Olen ai­na ol­lut kova te­ke­mään töi­tä. Pe­rus­tin en­sim­mäi­sen Man­da­ri­nen toi­mi­pis­teen Tur­kuun kym­me­ni­sen vuot­ta sit­ten. Sitä en­nen olin 20 vuot­ta sii­vou­sa­lan yrit­tä­jä. En­nen yrit­tä­jyyt­tä olin töis­sä toi­sil­la ja myös esi­mie­sa­se­mas­sa, kun­nes ryh­dyin miet­ti­mään, et­tä mik­si en voi­si työl­lis­tää it­se it­se­ä­ni.

Jos Terhiltä kysyy, mitä hän tekee työkseen, hän vastaa aina olevansa yrittäjä. "Tekevälle ihmiselle löytyy aina töitä ja asiakkaita."

Ter­hin sii­vou­sa­lan yri­tys pyö­ri lois­ta­vas­ti.

– Te­ke­väl­le löy­tyy ai­na töi­tä ja asi­ak­kai­ta. Jous­ta­va pi­tää tie­ten­kin ol­la, hän muis­tut­taa.

Ter­hil­lä on yhä sii­vous­puo­len asi­ak­kai­ta­kin, mut­ta kau­neu­den­hoi­to­a­la on se yk­kös­jut­tu.

– Kau­neu­den­hoi­to al­koi kiin­nos­taa en­sin har­ras­tuk­se­na, kun­nes tein sii­tä vä­hi­tel­len it­sel­le­ni uu­den työn.

Nyt Ter­hi työl­lis­tää myös mui­ta alan osaa­jia. Le­vin tii­min yti­men muo­dos­taa kol­me työn­te­ki­jää. Tu­run työn­te­ki­jät käy­vät li­sä­a­pu­na Le­vil­lä, kun Tun­tu­ri-La­pis­sa on mat­kai­lu­se­son­ki kii­vaim­mil­laan.

– Tal­vi on Le­vil­lä se­son­kia, kesä Tu­rus­sa, mut­ta mo­lem­mis­sa pal­ve­lem­me ym­pä­ri­vuo­ti­ses­ti, Ter­hi sum­maa.

Pal­ve­lu­va­li­koi­ma on ete­län ja poh­joi­sen hoi­to­lois­sa pää­o­sin sama, mut­ta asi­ak­kaat eri­lai­sia.

– Tääl­lä pai­kal­li­set ovat on­nel­li­sia sii­tä, kun on pal­ve­lui­ta, joi­den saa­ta­vuut­ta pi­de­tään ete­läs­sä it­ses­tään sel­vi­nä. Le­vil­lä tun­tee it­sen­sä oi­kein eri­tyi­sek­si, koen, et­tä mi­nua on to­del­la odo­tet­tu. Lo­ma­lai­set puo­les­taan ovat ai­na hy­väl­lä tuu­lel­la, ja sii­tä tu­lee it­sel­le­kin ren­nom­pi fii­lis ol­la töis­sä, Ter­hi kiit­te­lee.

Pyyhkeitä Finnairille ja VR:lle

Kun Ter­hi on Le­vil­lä, hän asuu vuok­ral­la pa­ri­ta­lon puo­lik­kaas­sa. Tu­rus­sa hä­nel­lä on koti, avo­puo­li­so, kak­si ai­kuis­ta ty­tär­tä ja kak­si tyt­tä­ren ty­tär­tä.

– He ovat ai­na kan­nus­ta­neet mi­nua ja ovat yl­pei­tä mi­nus­ta. Et­tä siel­lä se äi­ti käy La­pis­sa te­ke­mäs­sä töi­tä, Ter­hi hy­myi­lee.

Ter­hi mat­kus­taa Le­vil­le ym­pä­ri vuo­den kuu­kau­den vä­lein.

– Toi­si­naan väli saat­taa ve­näh­tää vä­hän pi­dem­mäk­si. Mut­ta noin 70 pro­sent­tia mi­nun asi­ak­kais­ta­ni on pai­kal­li­sia, ja he tar­vit­se­vat sään­nöl­li­siä rip­si- ja kyn­si­huol­to­ja.

Tu­han­nen ki­lo­met­rin työ­mat­ka ei ole hel­poim­mas­ta pääs­tä. Mat­kus­ta­mi­nen on pait­si ras­kas­ta, se on myös kal­lis­ta.

– Olen aja­nut Tu­rus­ta Le­vil­le muu­ta­man ker­ran au­tol­la, mut­ta se on ai­van lii­an ras­kas­ta. Kun tu­len Le­vil­le, teen kah­den­tois­ta tun­nin työ­päi­viä. Sii­hen pi­tää riit­tää ener­gi­aa. Sik­si len­nän yleen­sä nämä reis­sut. Mut­ta ovat­han len­not to­del­la kal­lii­ta, ja ju­nat vie­lä kal­liim­pia. Jo­kai­sel­la reis­sul­la saa teh­dä to­del­la pal­jon töi­tä, et­tä tän­ne kan­nat­taa tul­la.

Ter­hi moit­tii Fin­nai­rin hin­noit­te­lua, ja löy­tyy ki­pa­kal­ta nai­sel­ta myös mie­li­pi­de VR:stä.

– Jos ha­lu­taan, et­tä ym­pä­ris­töä sääs­te­tään, val­ti­on pi­täi­si puut­tua ju­na­lip­pu­jen hin­toi­hin. Ny­ky­ään saat pu­lit­taa vii­den hen­gen ete­län mat­kan ver­ran yh­des­tä van­has­ta ju­na­vau­nun hy­tis­tä, jois­ta yh­tä­kään ei min­kään ter­veys­tar­kas­ta­jan pi­täi­si edes pääs­tää lii­ken­tee­seen. Ka­lus­ton ta­son pi­täi­si vas­ta­ta hin­ta­ta­soa.

Siellä se siintää, Ravintola Tuikku, jonka vessassa Terhi sai idean laajentaa yrityksensä toiminnan Leville. ”Koskaan ei tiedä, mitä elämässä tulee vastaan”, Terhi sanoo.

Täl­lä ker­taa Ter­hi saa­pui Le­vil­le tors­tai­na il­lal­la ja mat­kus­taa ta­kai­sin Tur­kuun haas­tat­te­lua seu­raa­va­na päi­vä­nä, sun­nun­tai­na. Ta­paa­mi­seen Le­vin hui­pul­le Ter­hi kii­ruh­ti työ­päi­vän­sä päät­teek­si il­ta­kah­dek­sal­ta.

– Kun ky­se­lin per­so­nal trai­ne­ril­ta­ni, mi­ten tree­nai­sin tääl­lä, hän sa­noi, et­tä kuu­le Ter­hi, et tee mi­tään. Ul­koi­le jos ha­lu­at, mut­ta ei tar­vit­se muu­ta. Tu­rus­sa eh­tii sit­ten tree­naa­maan. Työ­mat­kat mö­kil­tä Man­da­ri­nel­le kul­jen kyl­lä ai­na pyö­räl­lä tai kä­vel­len. Jos olen Le­vil­lä pi­dem­pään, hiih­dän ja pa­ti­koin, mut­ta vain sel­lai­sia so­pi­via lenk­ke­jä.

Levi on opettanut

Teem­me pie­nen kä­ve­lyn Le­vin hui­pul­la ja las­keu­dum­me sen jäl­keen koh­ti Tuik­kua – paik­kaa, jos­sa aja­tus Man­da­ri­nen Le­vin toi­mi­pis­tees­tä syn­tyi.

– Joku päi­vä mi­nul­la voi­si ol­la Le­vil­lä ihan oma asun­to, Ter­hi haa­vei­lee.

– Ja voi­sin hy­vin laa­jen­taa Le­vil­lä sii­vous­hom­miin­kin. Tie­dän, et­tä olen niis­sä hyvä, var­mas­ti pär­jäi­sin. Jos ha­lu­ai­sin aset­tua py­sy­väm­min tän­ne, mi­nul­la oli­si var­mas­ti töi­tä.

Ter­hin ys­tä­vä on ai­na sil­loin täl­löin muis­tu­tel­lut eh­ti­väis­tä nais­ta, et­tä varo mitä sa­not ää­neen, se voi to­teu­tua.

– Ja nyt taas tuli sa­not­tua vaik­ka mitä, Ter­hi nau­raa.

– Mut­ta niin se vain on, et­tä viih­dyn tääl­lä. Le­vil­tä minä olen tuo­nut Tu­run ko­tii­ni rau­han. Levi on ol­lut mi­nul­le myös kas­vun paik­ka. Oli eh­kä tar­koi­tus­kin, et­tä tu­lin tän­ne ja opin ot­ta­maan rau­hal­li­sem­min asi­oi­ta.